Huh. 10.2.2014 maanantain tuntien jälkeen alkoi viimeinkin kevätloma.
Vielä on essee kirjoitettavana, mutta sen jälkeen onkin piiiiiiitkä loma, joka kestää 9.4 asti!
Nyt olen ottanut sanan mukaisesti rennosti ja ollut tekemättä mitään "järkevää".
On lievästi sanottuna ollut stressiä, kun täällä ei samalla tavalla voi tehdä mitään taiteellisia väsäyksiä kuin kotona, jossa on tilaa, tarvikkeita ja materiaalia. Mutta jotain oli pakko saada väsätä, niinpä heti kun pääsin kotiin viimeisen koulupäivän jälkeen otin puikot ja langat esiin ja aloitin antaumuksella oikein himokutomisen. Lapaset saavat seurakseen kohta sukat!
Olin tuttavalta saanut lahjaksi alennuskupongit kämpän lähellä olevan hotellin ravintolaan,
käytiin siellä lounastamassa
Ollaan katsottu Sochin olympialaisia telkkarista, mutta miesten jääkiekkoa sieltä ei näytetä.... Olin lievästi sanottuna raivostunut siitä, että Yle Areenan Sochi-lähetyksetkään eivät näy ulkomailla.
Mutta sitten mamma kotona keksi, että laitetaan skype päälle matsin aikana niin että näen tietokoneen skypen kautta Suomen tv-lähetyksen lätkämatsista! Ja niinhän sitä tehtiin! Heräsin yöllä klo kahdeksi skypen ääreen ja sain Sipoon kovaäänisen kannatusjoukon kera katsottua Suomi-Kanada -ottelun!
On tämä nykyaika kyllä ihmeellistä!