Japanissa kansalliset vapaapäivät osuvat usein maanantaille niin, että saadaan pitkä viikonloppu, jee!! (Tosin menetettyjen maanantaiden oppitunnit kyllä pidetään myöhemmin, niistä ei pääse luistamaan. Ja koulutöitä riittää tällaiselle kaiken tekemiseen paljon aikaa tarvitsevalle perfektionistille sen verran, että ei voi kokonaan käyttää vapaapäiviä vapaapäivinä...)
Tänään meillä oli kylässä Takashin sisar, jota varten oltiin valmistettu jos minkäkinlaista ruokalajia! Sisar on suuri Nichihamu (baseball-joukkueemme siis) -fani ja hän toi tuliaisiksi meille siniset paidat, jotka oli jaettu kaikille katsojille aiemmassa Nichihamun matsissa. Lisäksi sain Nichihamun kalenterijulisteen, joka pääsikin heti huoneeni seinälle XD
15.10 tiistaina oli mielenkiintoinen päivä, sillä menin vierailemaan yläasteella, jossa Takashi työskentelee 9-luokkalaisten luokanopettajana. Japanissa yläastekasvatukseen kuuluu kuulemma "musiikkikasvatus" (tai miksi sitä oikein kutsuisi): kaikki luokat 8-9 opettelevat yhden valitsemansa kuorokappaleen, jota harjoitellaan ja esitetään sitten koulussa kilpailussa, jossa valitaan voittajaluokka, yksi kaikista vuosiluokista.
Tällainen kuorojuttu oli meneillään myös Takashin yläasteella ja kiinnostuneena kuulemaan harjoituksia Takashi kutsui minut vierailulle kouluun ja auttamaan luokan lauluharjoituksia. Herranen aika sitä hälinää, mikä syntyi, kun kävelin pitkin koulun käytävää! XD Yläasteikäisille ulkomaalainen vaaleatukka ei taida olla ihan jokapäivänen näky. Kävin ensin Takashin johdolla tervehtimässä opettajainhuoneessa rouvaa, joka oli pyytänyt meidät silloin Nichihamun matsissa alakatsomoon niille älyttömän hyville ja kenttää lähellä oleville paikoille. (Ennen opettajainhuoneeseen menoa Takashi huomautti, että takki pitää riisua pois, koska on epäkohteliasta mennä ulkovaatteet päällä opettajien eteen)
Takashin luokka, varsinkin pojat, olivat äänekkäitä ja pirteitä XD Takashin luokka oli ainoa luokka, joka oli valinnut vaikean acapella (ilman pianosäestystä) -kappaleen ja oppilaat osasivat hyvin omat stemmansa, vaikka äänenvoimakkuuksissa ja poikien oikeassa äänessä pysymisessä olikin vaikeuksia. Ihmettelin, että luokka oli saanut koostettua kappaleen näin hyvin, vaikka lauluympäristö olikin mahdoton: kaikki luokat harjoittelivat nimittäin omissa luokkahuoneissaan YHTÄ AIKAA, joten kakofonia oli aikamoinen, yritä siinä sitten kuulla omaa stemmaasi ja säädellä äänenvoimakkuuksia ym...
Annoin oman painavan sanani harjoituksissa ja toivon, etteivät oppilaat olleet kovin kauhuissaan... musiikin ja lauluesiintymisen kohdalla minusta tulee aikamoinen tiukka täti XD Kuulin kuitenkin myöhemmin Takashilta, että en ollut jäänyt kauhukuvana oppilaiden mieleen, huh! (joku oli kirjoittanut että "oli kuin enkeli, kun on pitkä vaalea tukka XD) Oppilaiden harjoitusesitys 8-luokkalaisille meni hyvin, niin että jään innolla odottamaan, miten Takashin luokka pärjää itse kilpailussa!
Ennen kuin lähdin kotiin pääsin vielä tervehtimään koulun rehtoria O o Eipä yhtään jännittänyt, ei!